28.2.2000

Tapahtumatiedot

Jyvässeudun Sähkölaitos Oy ja Jyväs-Tools Oy olivat 4.1.1991 tehneet sähkön liittymissopimuksen, jossa sähkönkäyttöpaikaksi oli merkitty Rajamäentie, 41310 Leppävesi, liittymismaksun perusteeksi 31.12.1991 saakka 3 x 160 ja liittymismaksun määräksi 57 600 markkaa. Sähkönkäyttöpaikka sijaitsi Jyväs-Tools Oy:n omistamalla Laukaan kunnan Leppäveden kylässä olevalla Tuulirinteen tilalla RN:o 7:648. Jyväs-Tools Oy:n konkurssiin asettamisen johdosta sähkölaitos oli 31.8.1992 tehnyt liittymis- ja sähköntoimitussopimusten purku- ja liittymismaksun kuittausilmoituksen. Kun konkurssipesän hallinto halusi sähköntoimituksen jatkuvan, liittymää ei tuolloin purettu, vaan sähkölaitos ja konkurssipesä tekivät 1.9.1992 uuden sähköntoimitussopimuksen. 14.11.1995 sähkölaitos ilmoitti purkavansa yllä mainittuun sähkönkäyttöpaikkaan voimassaolevan liittymissopimuksen ja konkurssipesän hoitajan kanssa tehdyn sähköntoimitussopimuksen ja kuittaavansa palautettavasta liittymismaksusta purkukulut ja sähkönmaksusaatavansa, jolloin 57 600 markan liittymismaksusta jäi palautettavaksi 29 415 markkaa. Sähkölaitos ilmoitti siirtävänsä sähköliittymän liittymisehtojen kohtien 29 ja 30 mukaisesti kiinteistöllä olevan hallin omistajalle, jos niin sovitaan.

Konkurssipesän velkojainkokous hyväksyi 15.11.1995 konkurssipesän lopputilityksen, jossa 29 415 markan määräinen liittymismaksupalautus oli merkitty pesään kertyneiksi varoiksi. Velkojainkokous päätti, että sähköliittymä ei kuulu kiinteistöön ja että sähköliittymän purkautuessa palautettava summa oli käytettävä kaikkien velkojien hyväksi. Tämän vuoksi sähkönkäyttöpaikkaa koskeva sähköliittymä siirrettiin Kera Oy:lle siten, että Kera Oy:lle konkurssipesästä etuoikeutettujen saatavien jälkeen jaetusta osuudesta vähennettiin liittymän arvona 29 415 markkaa. Kera Oy vastusti sähköliittymän arvon vähentämistä jako-osuudestaan.

Hakemus, kanne ja vastaukset Jyväskylän käräjäoikeudessa

Kera Oy vaati käräjäoikeudelle 12.12.1995 saapuneessa hakemuksessaan, että velkojainkokouksen päätös todetaan mitättömäksi siltä osin kuin siinä oli määrätty vähennettäväksi sähköliittymän arvo.

Jyväs-Tools Oy:n konkurssipesä puolestaan vaati Kera Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa käräjäoikeutta vahvistamaan, että kiinteistön sähköliittymäsopimusta ei ollut pidettävä kiinteistön ainesosana tai tarpeistona, johon Kera Oy:n oikeus kiinteistökiinnityksen haltijana ulottuisi.

Kera Oy kiisti konkurssipesän kanteen ja katsoi, että velkojainkokouksen päätös oli virheellinen ja kanne oli perusteeton, koska sähköliittymä oli kiinteistön tarpeistoa ja sen olisi tullut seurata kiinteistöä, jonka realisointi annettiin Kera Oy:lle. Lisäämällä sähköliittymän laskennallinen arvo jaettaviin varoihin oli muille velkojille saatu perusteetonta etua, joka puolestaan oli vähentänyt kiinteistön arvoa. Tämä ei voinut tapahtua ilman pantinhaltijan suostumusta, joten Kera Oy:n oikeutta oli loukattu. Konkurssisäännön 73 §:n 1 ja 2 momentin mukaan velkojat eivät saaneet tehdä päätöksiä, jotka koskivat ainoastaan tietyn velkojan oikeutta. Velkojan, joka ei ollut ollut päätöksessä osallisena, vahingoksi tehdyt päätökset olivat mitättömiä.

Jyväs-Tools Oy:n konkurssipesä ja velkojainkokouksen päätökseen osallistuneet velkojat Keski-Suomen lääninverovirasto ja Merita Pankki Oy vaativat hakemuksen hylkäämistä. Konkurssipesä myötäpuolineen katsoi, että sähköliittymäsopimus oli irtainta omaisuutta, joka ei ollut kiinteistön tarpeistoa. Sähköliittymän realisointi oli tapahtunut oikealla tavalla. Konkurssipesän velkojain enemmistön päätöksellä ei ollut loukattu Kera Oy:n oikeutta.

Käräjäoikeuden tuomio 18.9.1996

Käräjäoikeus totesi, ettei Suomessa ollut esineen ainesosia ja tarpeistoa määrittelevää lainsäädäntöä. Myöskään uuden maakaaren lainvalmisteluaineisto ei määritellyt näitä käsitteitä. (Hallituksen esitys maakaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1994 vp -HE 120 s. 98). Vanhemman suomalaisen tieteisopin mukaan (R.A. Wrede: Esineoikeuden pääpiirteet, 1946 Helsinki s. 19) esine oli "ruumiillinen ts. aineellinen tosiolio, joka voi olla ihmisen oikeudellisen vallan alainen". Esineet jaettiin pääesineisiin ja sivuesineisiin. Viimeksi mainitun alaryhmänä oli tarpeistoesine. Tarpeiston kohdalla Wrede oli todennut, että koska se "sivuesineen käsitteen mukaisesti on esine, ei ole oikein lukea tarpeistokäsitteeseen oikeuksia, kuten esinekohtaista rasiteoikeutta tai muita rajoitettuja esineoikeuksia. On tosin totta, että tällainen rasiteoikeus kuuluu oikeutetulle kiinteistölle ollakseen sille hyödyksi ja että se seuraa kiinteistön omistusoikeutta. Mutta kun rasiteoikeus on oikeus, on sen pitäminen sivuesineenä samanlainen systemaattinen virhe kuin aineettomien esineiden käyttäminenkin." (s. 37).

Edellä mainitusta oli pääteltävissä, että aikaisemman tieteellisen käsityksen mukaan sähköliittymäsopimus, joka oli sopimuksen tarkoittamien oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuus eikä fyysinen eli materiaalinen esine, ei ollut kiinteistön tarpeistoa. Tässä jutussa ei ollut esitetty sellaista oikeustieteellistä argumentointia, joka olisi kumonnut Wreden esittämän oikeuskäsityksen. Niissä korkeimman oikeuden ratkaisuissa, joihin Kera Oy:n taholta oli viitattu, ei ollut käsitelty kysymystä esinekäsitteen laajentamisesta esimerkiksi liittymäsopimuksiin. Sen vuoksi käräjäoikeus totesi, että Jyväs-Tools Oy:n ja Keski-Suomen Valo Oy:n välillä tehty Tuulirinne RN:o 7:648 nimisellä tilalla ollutta teollisuusrakennusta koskenut sähköliittymä ei ollut mainitun tilan tarpeistoa. Jyväs-Tools Oy:n konkurssipesän velkojainkokouksen 15.11.1995 tekemä päätös liittymismaksunpalautuksen jakamisesta ei näin ollut koskenut Kera Oy:n oikeutta eivätkä muut velkojat olleet saaneet perusteetonta etua Kera Oy:n kustannuksella. Päätös ei näin ollen ollut mitätön konkurssisäännön 73 §:n perusteella.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi Kera Oy:n hakemuksen ja Jyväs-Tools Oy:n konkurssipesän kanteesta vahvisti, että Jyväs-Tools Oy:n ja Keski-Suomen Valo Oy:n välillä tehty Tuulirinteen tilaa RN:o 7:648 koskeva sähköntoimitussopimus ja siihen liittyvät JyväsTools Oy:n oikeudet eivät olleet Tuulirinteen tilan tarpeistoa.

Vaasan hovioikeuden tuomio 27.3.1997

Kera Oy valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui perusteluissaan, että oikeus voi liittyä kiinteistöön ja palvella sen tarpeita vastaavalla tavalla kuin aineellinen esine. Myös sähköliittymäsopimuksiin tai muihin vastaavantyyppisiin sopimuksiin perustuvat oikeudet voivat sinänsä kuulua kiinteistöön siten, että kiinnitysvakuuden haltijan oikeus konkurssissa kohdistui myös tällaiseen oikeuteen. Tässä asiassa oli kysymys 4.1.1991 tehdystä sähköliittymäsopimuksesta Jyvässeudun Sähkölaitos Oy:n, sittemmin Keski-Suomen Valo Oy:n ja Jyväs-Tools Oy:n välillä ja tuon sopimuksen tuottamista oikeuksista.

Tarpeistosuhteen syntymisen kiinteistön ja sen sivuesineen välille oli katsottu edellyttävän paikallista yhteenkuuluvuutta, sivuesineen tarpeellisuutta kiinteistön käyttötarkoituksen mukaiselle käytölle, kiinteistön ja sivuesineen yhteyden pysyvyyttä ja niiden omistuksen yhteisyyttä. Näiden edellytysten voitiin tässäkin tapauksessa katsoa lähtökohtaisesti täyttyneen.

Sähköliittymäsopimuksia koskevat säännökset sisältyivät vuonna 1991 voimassa olleeseen sähkölakiin ja kauppaja teollisuusministeriön lain nojalla määräämiin liittymisehtoihin. Nuo lainsäännökset oli korvattu 1.6.1995 voimaan tulleen sähkömarkkinalain säännöksillä ja kauppa- ja teollisuusministeriön viimeksi mainitun lain nojalla määräämillä liittymäehdoilla. Sekä vanhan että uuden lain nojalla vallinnut oikeustila oli ollut se, että liittymissopimus, sinänsä siirtokelpoisena oikeutena, ei ollut ilman, että siitä oli erikseen sovittu, siirtynyt kiinteistön kaupassa sen uudelle omistajalle. Tästä syystä liittymissopimuksen ja sen tuottamien oikeuksien yhteys kiinteistöön ei ollut sellainen, mitä tarpeistosuhteen olemassaololta oli edellytettävä. Liittymissopimuksen ja siitä johdettavien oikeuksien ei näin ollen voitu katsoa kuuluvan kiinteistöön siten, että kiinnitysvakuuden haltijan oikeus olisi ulottunut myös niihin.

Hovioikeus, todeten että käräjäoikeuden tuomiossa mainitun sähköntoimitussopimuksen asemesta kysymys oli ennen muuta liittymissopimuksesta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Perustelut

Jyvässeudun Sähkölaitos Oy:n ja Jyväs-Tools Oy:n 4.1.1991 tekemässä sähkönliittymissopimuksessa osapuolet ovat sitoutuneet noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöstä yleisiksi sähköntoimitusehdoiksi. Sopimusta tehtäessä ja Jyväs-Tools Oy:n konkurssin alkaessa olivat voimassa ministeriön sähkölain (319/1979) 12 §:n nojalla antamat yleiset ehdot (479/1980). Niiden mukaan sähkönkäyttöpaikan omistaja tai muu haltija voi samalla käyttöpaikalla siirtää liittymissopimuksen, jos sähkölaitoksella ei ole siirtäjältä liittymissopimukseen tai sähkön toimittamiseen liittyviin sopimuksiin perustuvia saatavia. Ministeriön vahvistamiin sähköntoimitusehtoihin perustuvassa sopimuskäytännössä liittymissopimus ei siis ole ilman sitä koskevaa sopimusta siirtynyt kiinteistön kaupassa ostajalle. Näillä perusteilla ja kun toisaalta sähkölaitoksella on velvollisuus kohtuullista korvausta vastaan liittää verkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttöpaikat ja toimittaa sähköä, Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, ettei liittymissopimuksen ja siihen perustuvien oikeuksien voida katsoa kuuluvan kiinteistöön siten, että kiinteistökiinnityksen haltijan oikeus ulottuisi myös niihin. Kysymyksessä oleva velkojainkokouksen päätös ei niin ollen ole loukannut Kera Oy:tä pantinhaltijana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.